Minna Huhta työskentelee VRP Keski-Suomen Jyväskylän toimistolla hankekehitysinsinöörinä. Hän tuli VRP:lle tuotantoinsinööriksi entisen kollegan suosituksesta, suoraan äitiyslomalta elokuussa 2021.

Vuoden kuluessa työtehtävä on täsmentynyt tuotantoinsinöörin tehtävästä hankekehitysinsinööriksi. Minna vastaa tehtävässään muun muassa RS-kohteiden asioista pankkien suuntaan sekä uudiskohteiden asukasmuutoksista ja yhteydenpidosta asukkaiden suuntaan. Minna on myös hankekehityspäällikön apuna uusissa projekteissa.

”Tässä työssä ei ole tyypillistä työpäivää. Voin olla palavereissa tai käydä työmaalla katsomassa, missä vaiheessa mennään ja onko lisämuutostyöt tehty sovitusti. Joskus työmaalla saattaa vierähtää koko päivä”, hän kuvaa.

Hankekehitysinsinöörin työssä on tärkeää olla asiakaslähtöinen ja sosiaalinen. Myös teknistä osaamista tarvitaan tiettyyn rajaan asti.

”Pitää tietää, mitkä muutokset ovat mahdollisia ja mitkä eivät. Haluaisin tietää hirveän paljon enemmän, ja opin koko ajan uutta tässä työssä. Uudisrakennuspuoli on uusi maailma minulle”, Minna kertoo.

Innostus rakennusalaan lähti jo lapsuudesta

Minna Huhta on syntynyt ja käynyt koulunsa Jyväskylässä. Lukion jälkeen hän opiskeli ammattikorkeakoulussa rakennusinsinööriksi ja sujahti suoraan työelämään.

”Kun opiskelin alaa, kuvittelin, että minusta tulee suunnittelija. Pari kuukautta sitten tajusin, että rakastin asuntopohjia yli kaiken jo lapsena. Piirtelin niitä ruutuvihkoon ja suunnittelin unelmatalojani. Siitä lähti suuri innostukseni rakennusalaan. Tämä on juuri sitä, mitä olen aina ajatellut tekeväni”, hän sanoo.

VRP Keski-Suomen Jyväskylän toimistolla työskentelee hieman alle kymmenen toimihenkilöä. Minna pitää toimistolla työskentelystä. Tärkeät palaverit hän istuu mieluummin paikan päällä kuin luurit korvissa kotona.

”Toimistolla apu on lähellä. Olen sosiaalinen ihminen, ja tykkään vaihtaa kuulumisia kasvotusten. On kiva puhua muistakin kuin työasioista työkavereiden kanssa”, hän sanoo.

Lapset ja liikunta rentouttavat vapaa-ajalla

Minna on tällä hetkellä osittaisella hoitovapaalla ja tekee 80-prosenttista työaikaa, jotta voi viettää enemmän aikaa lastensa kanssa. Hän kehuu VRP:n joustavuutta ja reiluutta työnantajana.

”Tämä työtehtävä sopii elämäntilanteeseeni mainiosti. Pienten lasten kanssa voi sattua mitä vain. Meillä VRP:llä ei ole toimistolla tiettyjä kellonaikoja, milloin siellä pitäisi olla. Työnantaja antaa tehdä etäpäiviäkin, jos on tarve”, Minna kertoo.

”Minulla on tietyt määräajat tehtäville ja voin aikatauluttaa niiden tekemisen itse. Se tuo vapautta. Työnantaja luottaa minuun ja minä luotan siihen”, hän sanoo.

Kun Minna Huhta aloitti vuosi sitten VRP:llä, hänet perehdytettiin hyvin työtehtävään. Lisäksi muistutettiin, että aina voi kysyä, jos jokin askarruttaa.

”Usein jään työpaikalla ujoksi tarkkailijaksi, mutta VRP:llä voin olla oma itseni. Työyhteisö on todella mukava ja samanhenkinen, vaikka kaikki ovat erilaisia persoonia. Jokainen tuo jotain omaa porukkaan”, Minna sanoo.

Vapaa-ajallaan hän palautuu perheen parissa, ja illat on pyhitetty kotona olemiselle.

”On tärkeää, että saan viettää aikaa lasteni kanssa. On tietoinen ratkaisu, ettemme ravaa harrastuksissa joka ilta. Lenkkeilen tai joogaan itsekseni silloin, kun on aikaa. Ennen lapsia töistä palautuminen oli joskus hankalampaa. Kun nuorin lapsista juoksee syliini päiväkodin pihalla, kaikki murheet unohtuvat. Se elämän ilo, mikä lapsista huokuu, tarttuu helposti”, hän kertoo.

Tutustu VRP:hen työnantajana