VRP:n uusi myyntipäällikkö Karri Heinonen tuntee asuntokaupat, sillä kokemusta on lähes tuhannen asunnon myynnistä. Edellisessä roolissaan Karri keskittyi monipuolisiin asuntomyynnin tehtäviin pääkaupunkiseudulla. VRP:llä toimenkuva on laajempi niin maantieteen kuin tekemisenkin näkökulmasta.

Myyntipäällikön roolissaan Heinonen on mukana muun muassa VRP:n myyntiprosessien kehittämisessä, markkinatutkimusten tekemisessä, kohteiden suunnittelussa sekä asiakasviestinnässä ja markkinoinnissa. Heinonen vastaa koko VRP-konsernin myynnistä kaikilla toiminta-alueilla: Uudellamaalla, Tampereella ja Jyväskylän seudulla ja työskentelee Helsingin ja Tampereen toimistoilla.

”Tehtävä on todella innostava, sillä se tuo hyvin kokonaisvaltaisen näkökulman asuntokaupan tekemiseen. Onnistunut myynti lähtee tietysti siitä, että asunnot suunnitellaan siten, että ne ovat pohjiltaan toimivia, viihtyisiä asua, sijainniltaan houkuttelevia ja järkevän hintaisia. VRP on asiakaslähtöinen ja innovatiivinen toimija, jonka kanssa on ilo lähteä kehittämään uusia hankkeita ja samalla yrityksen myynti- ja markkinointiprosesseja.”

”Asuntojen pitää olla myös valoisia ja helposti sisustettavia. Katson asuntoa aina ensin näistä näkökulmista ja mietin, että miten itse kalustaisin asunnon ja miten se toimisi parhaiten”, Heinonen kertoo.

Markkinalle Heinonen ennustaa käännettä parempaan viimeistään vuoden 2026 aikana.

”Muutos käynnistyy tämän vuoden aikana ja 2026 alkaa jo tapahtua enemmän. Nyt on jo jonkin aikaa myyty varastoja pois ja viime vuoden lopulla useampi rakennusliike alkoi käynnistää uusia RS-kohteita. VRP:n markkina-alueella uusien asuntojen kysyntä on patoutumassa ja tulee kestämään muutamia vuosia, että tämä kysyntätarve saadaan kurottua kiinni. Edessä on mielenkiintoiset ajat.”

Tervetuloa VRP:lle Karri!