VRP Green Building Councilin jäseneksi
11.11.2022VRP on hyväksytty kestävää rakennettua ympäristöä edistävän Green Building Council Finlandin jäseneksi. Yhteistyöjärjestö edistää rakennusalan kestävän kehityksen käytäntöjä ja ympäristöluokituksia. Lisäksi se kehittää yhdessä jäsenyritystensä kanssa muun muassa alaa eteenpäin vieviä toimintamalleja ja työkaluja sekä uutta liiketoimintaa.
”Green Building Councilin tavoitteet ovat linjassa omien vastuullisuustavoitteidemme kanssa. Järjestön kautta saatu tieto ja verkostot tukevat meitä kehittämään toimintaamme entistä kestävämmäksi”, sanoo VRP Rakennuspalvelut Oy:n toimitusjohtaja Markus Tanninen.
VRP:n toimintaperiaatteisiin kuuluu rakennushankkeiden energiatehokkuuden ja hiilijalanjäljen mittaaminen, uusiutuvan energian suosiminen sekä vastuulliset materiaalivalinnat. Olemme sitoutuneet kansallisesti asetettuun tavoitteeseen, joka tähtää hiilineutraaliuteen vuonna 2035.
Tähän pääsemiksi työstämme parhaillamme hiilitiekarttaa, jonka tavoitteena on selvittää keinot päästöjen tehokkaaseen vähentämiseen rakennetussa ympäristössä. Keskeistä työssä on muun muassa hiilijalanjälkitiedon entistä parempi hyödyntäminen hankekehitysvaiheen alussa.
Rakennetun ympäristön osuus koko Suomen kasvihuonekaasupäästöistä on noin kolmannes. Siksi siihen liittyvät toimet ovat välttämättömiä.