Hyvästä rakentamisesta vuonna 2015 palkittu VRP Rakennuspalvelut Oy on mukana luomassa Sipoonrannan merellistä ja viihtyisää asuinaluetta. Sipoonrantaan valmistuu elokuussa 2016 yhdentoista asunnon yhtiö Jooli. Asukkaat voivat valita uusista moderneista kodeista kolmen eri asuntotyypin välillä itselleen sopivimman ratkaisun. Vaihtoehtoina on 87 neliön paritalohuoneistoja ja kookkaampia 96 ja 100 neliön erillistaloja.

Alueen tulevat asukkaat ovat olleet tyytyväisiä sekä rakentamisen etenemiseen että alueen idyllisyyteen.

Veneilyä harrastava Kia Leinonen ja hänen miehensä ovat Joolin tulevia asukkaita.

– Sipoonranta on oikea veneilijän paratiisi. Venepaikka on muutaman minuutin päässä kotiovelta ja veneen tankkaus tapahtuu helposti vastapäätä Sipoonrantaa sijaitsevassa Karhusaaressa, Kia Leinonen toteaa.

Kerrostalokolmiosta, Helsingin keskustan vilinästä idylliseen Sipooseen muuttava pariskunta työskentelee kantakaupungissa. Matka ei ole ongelma, sillä Sipoonrannasta pääsee Helsingin keskustaan puolessa tunnissa.

Nykyaikaista palvelurakentamista asiakkaan ehdoilla

Leinosen mukaan pariskuntaa miellytti Sipoonrannan Joolissa erityisesti sijainti, mutta yhtä tärkeäksi tekijäksi nousi erinomainen hinta-laatusuhde. Taloprojektin edetessä Leinonen on huomannut, että asiat valmistuvat suunnitelmien mukaan.

– VRP on pitänyt toiveistamme hyvää huolta. Meille valmiin talon ostaminen, johon olemme saaneet itsekin vaikuttaa, on osoittautunut parhaaksi tavaksi toteuttaa oma unelmakoti. Työn ohessa emme olisi pystyneet viemään vastaavaa hanketta läpi ajan ja osaamisen puutteen takia. Tällainen ostaminen on helppoa ja turvallista, Kia Leinonen summaa.

Sipoonrannan Joolin talotoimittaja Pohjolan Design-Talo Oy on tunnettu laadukkaista materiaaliratkaisuistaan ja aikataulujen pitävyydestä. Rakentaminen tapahtuu rivakasti laadusta tinkimättä.

Elokuussa omaan kotiin nauttimaan saaristolaisasumisesta

Rakennustyömaalla tehdään parhaillaan sisätöitä hyvällä vauhdilla. Tällä hetkellä käynnissä ovat väliseinien levytystyöt, tasoite- ja maalaustyöt, kattopaneloinnit ja saunojen paneloinnit. Seuraavaksi valmistaudutaan kalusteasennuksiin ja laatoitusasennuksiin. Myös pihatyöt on aloitettu.

Kaikkien Joolin talojen toteutus on omakotitalomainen oleskelupihoineen ja terasseineen.

Arkkitehti Aaro Virkkusen sanoin kyse on merellisestä ja ihmisläheisestä rantakaupunkimiljööstä, josta on tarkoitus tehdä elävä ja kutsuva kohtauspaikka saaristolaisille sekä kaikille ympäristön asukkaille.

Lisätietoja

Tomi Häikiö, hankekehityspäällikkö, VRP Rakennuspalvelut Oy, p. 050 4106 705

 

VRP – hyvän rakentaja

Sipoonrannan Jooli

Flickr

YouTube

Facebook

LinkedIn

Lue ePressin tiedote.