VRP-konsernille ennätystulos
17.03.2022Rakennuskonserni VRP teki vuonna 2021 koronapandemiasta huolimatta historiansa parhaan tuloksen. VRP-konsernin liikevaihto oli 94,5 miljoonaa euroa ja kasvoi edellisvuodesta merkittävästi (2020: 77,5 Meur). Konsernin liikevoitto kasvoi 28 prosenttia edellisvuodesta ja oli 8,4 miljoonaa euroa.
”Koronavuosi on vaatinut poikkeusjärjestelyjä, joiden ansiosta olemme saaneet pidettyä työmaamme käynnissä terveysturvallisesti. Kiitos tästä kuuluu ammattitaitoiselle henkilöstöllemme. Lisäksi tuloksemme nojaa omaan hankekehitykseemme sekä omaperusteisten hankkeidemme hyvään hallintaan, jossa olemme onnistuneet alan työntekijäpulasta huolimatta”, toteaa VRP Rakennuspalvelut Oy:n toimitusjohtaja Markus Tanninen.
Suurin muutos edelliseen tilikauteen tapahtui VRP Etelä-Suomi Oy:ssä. Yhtiö paransi tulostaan merkittävästi ja yhtiön tunnettuus kasvoi pääkaupunkiseudulla. Myös VRP Länsi-Suomi Oy teki jälleen oman ennätystuloksensa.
Panostuksia rakennusoikeuden hankintaan ja vastuullisuuteen
VRP myi asuntoja vuonna 2021 yhteensä 468 kpl, mistä 132 kpl oli omaperusteista RS-tuotantoa. Konsernin rakentamaton tilauskanta oli 31.12.2021 yhteensä 76 miljoonaa euroa, mikä sekin oli selvästi parempi kuin edellisvuonna. Omavaraisuusaste vankistui 52 prosenttiin. VRP:n kassatilanne on vahva, mikä antaa hyvät mahdollisuudet investoida omaperusteiseen tuotantoon.
”Uuden strategiamme mukaisesti kohdistamme kuluvana vuonna tuotantoamme entistä enemmän omaan hankekehitykseemme sekä lisäämme panostuksia uusien rakennusoikeuksien hankintaan asiakkaidemme toivomilta alueilta”, sanoo Tanninen.
”Valitettava maailmantilanne tuo epävarmuutta kaikille aloille, myös rakentamiseen. Ukrainan sodalla on todennäköisesti vaikutuksia myös meidän liiketoimintaamme asuntomarkkinaan tulevana epävarmuutena ja kustannustason nousuna. Näistä syistä tavoittelemme alkaneella tilikaudella vain hienoista kasvua. Vallitsevasta tilanteesta johtuen olemme jo ryhtyneet toimenpiteisiin negatiivisten vaikutusten pienentämiseksi ja pyrimme pitämään kannattavuuden hyvällä tasolla”, Tanninen sanoo.
VRP:n merkittävimpiä käynnissä olevia hankkeita ovat Helsingin kohteet Lauttasaaressa ja Pihlajistossa, Hyvinkään keskusta-alueen ja Jyväskylän Kangasrinteen alueen rakentaminen sekä Pirkkalan Nuolialan, Nokian Rounionkadun ja Tampereen Hervantajärven alueiden rakentaminen.
Konserni panostaa vastuulliseen ja avoimeen toimintaan, kestävään kehitykseen ja vähähiilisen rakentamisen edistämiseen. Yhtiö mittaa jokaisessa omaperustaisessa rakennushankkeessaan mm. energiatehokkuutta, hiilijalanjälkeä ja uusiutuvien materiaalien käyttöä sekä pyrkii jatkuvaan parantamiseen näiden osalta.
”Vastuullisuus ja katse tulevaisuuteen ovat tärkeitä arvojamme. Olemme linjanneet tavoitteeksemme olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Päästäksemme tavoitteeseemme olemme aloittaneet hiilitiekartan laatimisen”, Tanninen toteaa.
Lisäksi VRP kehittää jatkuvasti työmaiden turvallisuutta. Viime vuonna VRP Etelä-Suomi Oy saavutti tavoitteensa eli yhtiössä ei tapahtunut ainuttakaan tapaturmaa koko vuonna.
Tutustu myynnissä oleviin kohteisiimme