Jyväskyläläinen Antti Liukkonen vaimoineen on pian yksi uuden Kangasrinteen uusista omakotiasukkaita.  Monipuolinen Kangasrinne, jossa voi asua niin omakoti- rivi- kuin kerrostalossakin, rakentuu hyvää vauhtia luonnon helmaan, kaupungin kupeeseen. Alue sijaitsee metsän laidalla ja samalla vain neljän kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta.

Antti Liukkonen on asunut perheineen jo kahdessa muussa osoitteessa samalla alueella, Viertäjäntiellä sekä Rasirinteellä. Nyt rakenteille oleva omakotitalo, pariskunnan itsensä suunnittelema, valmistuu marraskuussa.  Tontti on pariskunnan toiveiden mukaan pieni ja helppohoitoinen, ja vieressä sijaitsee mukava puistokaistale.

“Emme olleet alun perin alueelle muuttamassa, mutta kun kyselimme tutuilta ja saimme paljon suosituksia, ajatuksemme muuttuivat”, Liukkonen kertoo.

Liukkosen nelilapsisessa perheessä on harrastuettu aktiivisesti liikuntaa, muun muassa jalkapalloa. Alueen monipuoliset harrastuspaikat ovatkin olleet aktiivisesti perheen käytössä: jalkapallokenttä, luistinradat, frisbeegolf, koripallokentät, hiihtoladut, pururadat. Alueelle on lisäksi rakenteilla uusi jalkapallohalli, joka tuo uusia mahdollisuuksia myös koulujen liikuntakäyttöön.

”Lisäksi täällä on uudet päiväkoti- ja koulurakennukset, turvalliset koulumatkat, luonto aivan vieressä ja Seppälän hyvät palvelut lähelle”, Liukkonen luettelee.

Omakotitontit pärjäävät hyvin alueen hintavertailussa

Nopeasti kehittyvä uusi Kangasrinne on yksi Jyväskylän kiinnostavista, asukkaiden tarpeiden mukaan kehittyvistä asuinalueista. Kaikkiaan alueelle rakennetaan 13 kerrostaloa, 3 rivitaloa ja 13 omakotitaloa.

Omakotitonteista on myyty jo puolet ja osa taloista on jo valmistunutkin. Tontit ovat herättäneet mukavasti kiinnostusta.

  • Neljän kilometrin päässä kaupungin keskustasta sijaitsevat omakotitonttimme pärjäävät hyvin vastaavien kohteiden hintavertailussa, kertoo VRP Keski-Suomen toimitusjohtaja Ville Marjakoski.

Myös alueen kerrostalojen hinnat on saatu pidettyä hyvin kilpailukykyisinä.

Marjakoski iloitsee siitä, että hyvällä sijainnilla varustettujen asuntojen kysyntä on säilynyt hyvällä tasolla, maailmantilanteen tuomista haasteista huolimatta.

Tutustu Kangasrinteeseen ja löydä oma kotisi.