Työmaainsinööriharjoittelija Tuula Ruosteenoja, 21, ja työnjohtoharjoittelija Kristian Aho, 27, työskentelevät molemmat jo toista kesää VRP:n työmailla.

Alan opiskelijat ja tulevat ammattilaiset arvostavat harjoittelupaikkaa, jossa vastuuta ja ohjausta on tarjolla sopivassa suhteessa. VRP:llä tämä toteutuu, ja molemmat ovat päässeet tekemään monipuolisesti alan töitä.

Tuula Ruosteenoja työskentelee VRP Etelä-Suomen työmaalla, jossa yhdistyvät korjaus- ja uudisrakentaminen. Hänen tehtäviinsä kuuluvat muun muassa hankkeiden luovutusaineistojen kokoaminen ja työturvallisuuteen liittyvät mittaukset sekä avustaminen rakennustarvikkeiden määrälaskennassa ja aikataulujen päivittämisessä.

Perehdytys työhön on hoitunut joustavasti työn ohessa, aina kun uusia työtehtäviä on tullut kohdalle.

”Välillä olen päässyt kuunteluoppilaaksi kokeneempien mukaan tai sitten minua on kannustettu tutkimaan itse asioita ja kysymään apua, kun siltä tuntuu. Joskus myös istutaan yhdessä alas ja katsotaan rauhassa, miten työtehtävä hoidetaan. Esihenkilöt varmistavat aina, että olen saanut kaiken tarvittavan tiedon.”

Ruosteenoja opiskelee rakennustekniikkaa Metropolia AMK:ssa, pääaineenaan rakennesuunnittelu, ja valmistuu kahden vuoden päästä. Valmistuttuaan hän toivoo voivansa työskennellä rakennesuunnittelijan tai työmaainsinöörin tehtävissä.

 

”Työmaalla on hyvä ilmapiiri”

Rakennusmestariksi Tampereen Ammattikorkeakoulussa opiskeleva Kristian Aho aloitti työharjoittelun VRP Länsi-Suomen työmaalla jo tammikuussa. Aiemmin hän on ehtinyt suorittaa talonrakennuspuolen Kangasalan ammattikoulussa sekä tehdä reilut neljä vuotta alan töitä apu- ja kirvesmiehenä. Valmistuminen rakennusmestariksi siintää ensi vuonna.

”Tavoitteeni on edetä vastaavaksi mestariksi. En pidä kuitenkaan mahdottomana, että tekisin muitakin työmaan johtotehtäviä”, Aho kertoo.

Myös hänen tehtäväkenttänsä on monipuolinen: siihen kuuluu tänä kesänä kohteen maanrakennus- ja pihatyöurakka, erilaiset piharakennukset kuten autokatokset ja talousrakennukset sekä rakennusten julkisivutyöt kuten julkisivumuuraukset. Aiemmassa harjoittelussaan hän on tehnyt myös kohteiden luovutusaineistojen keräämistä sekä luovutustarkastuksia.

VRP:llä harjoittelijat saavat ottaa vastuuta, mutta yksin heitä ei jätetä. Tämä on Ruosteenojan ja Ahon mukaan työharjoittelussa hyvin tärkeää. Lisäksi hyvä työilmapiiri saa harjoittelijoilta kiitosta.

”Olen saanut riittävästi vapautta toimia omalla tavallani sekä myös apua ja ohjausta, jos olen sitä tarvinnut. VRP on työpaikkana loistava”, Aho tiivistää.

”Työmaalla on hyvä ilmapiiri ja esihenkilöt ovat ystävällisiä, innokkaita auttamaan ja neuvomaan. Annetaan vastuullisiakin työtehtäviä, joista saa palautetta. Tämä edistää oppimista”, Ruosteenoja täydentää.

Tutustu VRP:hen työpaikkana