Nopeasti kehittyvälle Jyväskylän uudelle Kangasrinteen alueelle avattiin syyskuun 2022 lopussa uusi korttelipuisto täydentämään alueen palveluita. Puisto on osa uuden asuinkerros-, rivi- ja omakotitalojen korttelialueen puisto- ja virkistysaluetta.

Korttelipuisto on suunniteltu palvelemaan koko perhettä. Perheen pienimpiä ilahduttavat leikkitorni liukumäellä, jousikeinut sekä keinuteline. Hiekkalaatikolla pienen puistokävijän mielikuvitusta herättelee myös pikkuinen leikkimökki. Isompien lasten leikkialueelta löytyy muun muassa iso leikkikeskus, kiipeilyteline ja tasapainoiluvälineitä. Puiston vieressä sijaitseva koulun monipuolinen piha-alue täydentää kokonaisuutta.

Isompia kävijöitäkään ei ole puistossa unohdettu, vaan lasten leikkiessä aikuinen voi kasvattaa kuntoaan erilaisilla ulkokuntoiluvälineillä. Treenivaihtoehdot ovat laajat: laitteilla voi muun muassa tehdä vartalopunnerruksia, voimistaa vatsalihaksia vatsalihaspenkillä, käyttää kuntopyörää, tehdä olkapäätreeniä ja vahvistaa keskivartaloa. Myös iltaiset käynnit päivän jo hämärtyessä onnistuvat, sillä puiston pääkäytävä ja leikkipaikat ovat valaistuja.

Koska kehittyvän alueen halutaan palvelevan mahdollisimman hyvin sen asukkaita, asukkaat saivat vaikuttaa puiston toimintoihin ja auttaa kaupunkia valitsemaan sinne mieluisimmat leikkivälineet ja kalusteet. Toiveita kuunneltiin asukasäänestyksellä.

Puisto kasvattaa osaltaan Kangasrinteen monipuolisia harrastusmahdollisuuksia. Upeiden ulkoilumaastojen ja runsaiden luontopolkujen lisäksi lähellä sijaitsee Huhtasuon liikuntapuisto. Alueelle suunnitellaan myös jalkapallohallia, joka valmistunee harjoittelukäyttöön vuonna 2024.

Tutustu Kangasrinteeseen